Sivut

torstai 28. marraskuuta 2013

Valtavasti muutoksia sitten viime kerran!!

Maaliskuu ja gerbiilit... Hmmm, kohta on jo uudelleen maaliskuu ja gerbiilitkin on vielä hengissä. :D

Viime päivityksen jälkeen on tapahtunut huimasti kaikkea uutta ja ihmeellistä. Suurin mullistus on pienen pieni paketti huhtikuun 7.päivältä, jolloin syntyi karvaton kaksijalkainen, Nea-ihmislapsi. Alussa koirakaverit ajattelivat, että meille tulee uusi pentu kun puhuin uudesta tulokkaasta, mutta todistettavasti sieltä pyörähti ulos ihmislapsi. Nean kanssa on nyt siis menty eteenpäin viimeiset vajaa 8 kk ja alkaa neidillä olla jo vauhtia ja menoa melkoisesti! Hänestä lisää myöhemmin. Hassua sinäänsä, että tähän asti on kaikki ihmiset olleet 'se', mutta eiköhän ihmisistä kuulu puhua 'hän' muodossa. Ehkä opettelen pikku hiljaa tähän...

Pimu, Doris ja Hurri voivat kaikki omilla tahoillaan hyvin. Doris sitten taas ei mahtunut enää samoihin reviireihin Pimun kanssa laumanjohtajuus syistä, vaan koitti alistaa Pimua aina tietynlaisten tekijöiden siivittämänä. Ei mitään dramaattisen isoja juttuja, mutta Dorikselle ilmeisen provosoivia. Muutamien rei'ityskertojen jälkeen Pimu on "syyslomaillut" Kiikalassa veljeni ja hänen avokin luona onnellisena ja huomionkipeänä. Enää Pimun ei tarvitse pelätä, että milloin Doris alkaa taas rettelöidä jostain pikkujutusta. Hurri ja Doris on siis kahdestaan täällä Pöytyällä ja Pimua käydään lahjomassa ja tsekkaamassa Kiikalassa.

Lisää seuraavassa päivityksessä kunkin edesottamuksista tarkemmin.

Nea 2,5 kk

Doris ja Peppi-hoitokoira sekä Nea 7 kk