Sivut

keskiviikko, 25. tammikuuta 2012

Suunnitelmat täyttää kalenterin

"Tänä vuonna en ota kalenteriin paljoa koiramenoja."

Näin sanoin avokille, kun raksaprojektin etenemistä suunniteltiin vuoden ekoina päivinä. Niin no, ihan ei tainnut hommassa näin käydä... Tällä hetkellä on maaliskuun puoleenväliin asti viikonloput täytetty ja onhan siinä parilla arkipäivälläkin treeniä luvassa. Toisaalta ei raksakaan salamavauhtia valmistu, joten mitäs parista koirahommasta siinä sivussa... ;) Luvassa on siis treenikeskeinen kevät ja mahtuu sinne muutama näyttely ja ulkomaan reissukin!

Helmikuun puolessa välissä käyn kaverin luona Hollannissa, ihan itse ja yksin matkustan lentokoneella Amsterdamiin ja siitä sitten eteenpäin Utrechtiin. Sonjan on kyllä syytä tulla vastaan lentokentälle, muuten eksytän itseni suureen maailmaan. ;) Kun Hollannista on selvitty puolen viikon reissulla, niin maaliskuun puolessavälissä käy autonnokka kohti Ruotsinmaan eteläisintä kolkkaa eli Malmön seutua Doriksen ja Hurrin kanssa. Tälle reissulle saan kartanlukijan ja pari koiraa lisää mukaan! Eli edessä ei voi olla muuta kuin hauska ja karvainen reissu 2 naishenkilön ja 4 koiran kera! Malmössa on tarkoitus käydä livenä tsekkaamassa Doriksen "sulhasehdokas" ja nähdä miltä se näyttää ihan kosketusetäisyydellä sekä pyörahtää näyttelyssä samalla reissulla. Uroksesta lisää alempana. Malmön ympäristössä ollaan pari päivää, la treenataan uroksen omistajan kanssa ja sunnuntaina on luvassa Malmö KV näyttely. Luvassa siis autossa istumista, kansainvälistä treenimeininkiä ja kehässä juoksemista!! :D Kesäkuussa olisi vielä tarkoitus pyörähtää Pohjois-Ruotsissa ja Rovaniemellä, joten eiköhän tässä ajelemista tule puolen vuoden sisällä!

Dorikselle ajateltu uros on nyt testattu värin osalta ja uros kantaa pelkkää mustaa!! ELI jes jes jes!! Nyt ei ainakaan väri ole este uroksen käyttöön, vaikka Doris kantaa keltaista. Katsotaan nyt miltä uros näyttää livenä ja onko se kovin iso... Jos on kooltaan kookas, kuten isänsä, niin sitten täytyy miettiä taas uudelleen. Tarkoitus ei kuitenkaan ole saada aikaiseksi mitään norsunpuolikkaita. Luonnekin on tärkeä juttu, mutta kuulemani perusteella siinä ei pitäisi olla mitään erityistä johon pitäisi kiinnittää huomiota. Päinvastoin, se näyttäisi tasapainoittavan Dorista ainakin näillä tiedoilla hyvin. Aika jännää! Jos jokin ei kuitenkaan täsmää Ruotsissa, niin "ystävällisesti" olen ilmoittanut Suomessa asuvalle uroksen omistajalle, että haluaisin käyttää hänen urostaan 2. vaihtoehtona. "Erittäin kohteliasta" kertoa omistajalle, että sun uros on nyt toisena vaihtoehdoissa, edellä on toinen uros! :D Omistaja kuitenkin sanoi, että jos Ruotsissa menee joku pieleen, niin hänen "luuserinsa" on kyllä käytettävissä! :) Kiitokset siis jo etukäteen "2.vaihtikselle" ymmärryksestä, mun kohteliaasta äksönistä huolimatta!!

Uroksesta sitten myöhemmin, kun asia on varmistunut jompaan kumpaan suuntaa. Sen verran voin kuitenkin todeta, että urokset ovat keskenään hyvin erityyppiset. Molemmat kuitenkin sopivat Dorikselle eri asioiden osalta. Ruotsin uros on enemmän käyttöön suuntautuneesta kennelistä, jossa käydään näyttelyssä vain hakemassa tarvitta tulos mahdollisiin valionarvoihin käyttöpuolella. Tällä uroksella on EH ja se näyttää ihan flatilta. ;) NOMEn puolelta sillä on AVO1- tulos ja vuoden 2012 aikana varmasti tulee tulosta myös VOI-luokasta. Pentuesisarukset ovat myös saaneet hyviä tuloksia ja kaikki luustolta terveitä. Suomessa oleva uros taas on pärjännyt erittäin hienosti näyttelyissä, mutta siitä huolimatta saanut hyviä tuloksia myös parissa muussa lajissa! Eli monipuolinen hieno koira! Sukusiitos kuitenkin on jonkin asteinen, joten tämän pienen oljenkorren vuoksi ruotsalaienn vie voiton järjestyksessä! Pieni asia, mutta mielestäni kuitenkin aika painava...

Pennuista tulee aivan erityyppisiä uroksesta riippuen, joten voin todeta, että ainakaan vielä kasvattajana mulla ei ole mitään tiettyä linjaa josta olisi pakottava tarve pitää kiinni. ;) ;) Mutta koska tavoitteena on saada mahdollisimman monipuolisia harrastukoiran alkuja, jotka ovat terveitä ja tasapainoisia luonteiltaan lähtökohtien osalta, niin hyvillä mielin voin mielestä miettiä molempia uroksia Dorikselle. Tämä kriteeri täyttyy molempien urosten osalta, joten linjoilla on jotain yhteneväisyyksiäkin.
Eli eikun odottamaan jännityksellä ensin Malmön matkaa, sen jälkeen miettiä lopputulos uroksen osalta, aloittaa juoksujen odottelu (heinä-syyskuu), suunnata astukseen, jännittää tuottiko matka tulosta, tuleeko pentuja yksi vai useampi, meneekö kantoaika hyvin, onnistuuko synnytys ilman ongelmia, kasvaako pennut hyvin ja ennen kaikkea- saako kaikki pennut hyviin ja ihaniin koteihin!! :) :) ELI VUOSI MENEE VARMASTI JÄNNITYKSEN SIIVITTÄMÄNÄ! Ehkä tässä sivussa ehtii myös rakentamaan pienen pienen talon valmiiksi, jotta pennuilla on paikka jossa kasvaa! :)

0 kommenttia: