Lauantaina oli Doriksen lisäksi vain tollereita. Eli Doris oli porukan iso ja musta. :) treenit menivät suhteellsien hyvin, se on jännä miten paljon MUA alkaa jännittämään, kun on muita ihmisiä paikan päällä!! Kaikki treenikavereista on tuttuja, kivoja ja rentoja tyyppejä, mutta mua jännittää silti ihan sikana! Ehkäpä eniten se, miten koira pelittää ja saadaanko damit talteen enemmällä vai vähemmällä väännöllä. Ihan turhaa ja tyhmää, mutta ilmeisesti täytyy vahventaa lääkitystä, jotta näistä turhista jännäreistä päästään eroon!
Doris teki duunia ihan hyvin. Ensimmäinen sokkolinja meni vanhan (omien treenien aikaisen) muistipaikan vierestä, johon nyt oli tehty markkeja toiselle koiralle. Se veti puoleensa aika pahasti. Tästä kuitenkin selvittiin motivoimalla linja, jonka jälkeen homma toimi hyvin vanhasta paikasta huolimatta. 2 muuta linjaa meni hyvin ja hakuruudusta se toi pari damia hyvällä vauhdilla. Hakuruutu lumessa oli ensimmäinen kerta pitkään aikaan. Selkeästi näki, että silmät on kova sana kun metsässä menee polkuja, jonka vuoksi ei enää ruutuilla lumen aikana.
Ohjausasento ja lähetystapa meni uusiksi omalta osaltani. Olen samasta asiasta niiiiin monet kerrat treeneissä toisille sanonut asiasta, mutta sitä omaa toimintaa ei näköjään osaa. Mutta jatkossa koiran on helpompi tietää mihin mennään, kun enää en vaikeuta koiran työskentelyä. Samalla koko kropan käyttöä ja sen hallintaa tulisi treenata ja kiinnittää huomiota. Se on niin helppo jäkättää muille vääristä kädenasennoista ja vinossa olevista jaloista, kun itse seisoo aivan päin honkia ja näyttää mihin sattuu! Ja ihmetellään, kun koira lähtee väärään suuntaan...
Mukana treeneissä oli koiria välillä 8 kk - 11vuotta, melko monipuolista sakkia! :) Kuvat on ottanut Mikko Ahti, jolta kuvat varastin kysymättä lupaa. Kärsin seuraukset myöhemmin... :)
Jesper 11 v
Roisto lentää!!
Diivan tyylinäyte






0 kommenttia:
Lähetä kommentti