Sivut

torstai 29. joulukuuta 2011

Treenikipinää ja uusi hoitolainen

Joulusta selvittiin kunnialla ja Pimun ruokavalio piti hyvin. Muutaman kerran jouduin perustelemaan miksei Pimu saa maistaa kinkkua tai lahjapuruluutaan, mutta aika vähällä selvisin. Kun muut koirat avasivat oman pakettinsa, niin Pimu sai syödäkseen keitetyn perunan. ;) Oli varsin tyytyväinen siihenkin, ihmisillä vaan on empaattinen tapa sääliä "syrjittyä" koiraa...

Koko joulu oltiin reissussa, lähdettiin perjantaina ja palattiin maanantaina Pöytyälle. Sunnuntaina käytiin Espoossa sukuloimassa ja muu aika oltiin Kiikalan nurkissa. Lahjoja tuli jos jonkinlaista, aina sukista ihan oikeaan Moccamasteriin! Koirat söivät peuraa mahojen täydeltä ja viettivät omia lepohetkiään pitkin lattioita. Kuten yleensäkin Kiikalassa. Nessi ja Hurri on aivan mahdottomia, vielä joku päivä laitan videon siitäkin kaksikosta tänne nähtäville!

Varsinainen Joulusta toipuminen alkoi Tapaninpäivänä, kun luontoäiti vei virrat. Kuten monelta monelta muultakin! Seuraavat 3 päivää vietettiin kynttilänvalossa kun aurinko ei ollut näkyvillä. Aika tuli jokseenkin pitkäksi, samalla jännittäen miten pakastimien käy. Ei muuta hätää, mutta koirille ehdin ostamaan ennen joulua ruokaa 50 kg verran säilöön kylmään... Voin sanoa, että sillä summalla olisi ostanut vaikka ja mitä tarjousmyynneistä... Onneksi oli generaattoreita sekä Kiikalassa että Pöytyällä, me vältyttiin ruuan poisheittämiseltä pakastimesta!

Hurrin treenit on nyt alkanut, eilen! :D Heräsin todellisuuteen, että kakarahan on jo 11 kk vanha ja mitä sen kanssa ollaan treenattu.?? Eipä juuri mitään, arkipäivän asioita lähinnä. Muutamat hakuruudut joskus otettu, mutta aika vähillä ollaan. Se on kyllä ollut niissä aika pätevä, joten sinäänsä ei ole ollut tahkoamisen tarvetta perusjutuissa. Eilen otettiin markkeerauksia metsään, treenasin yksin. Heitto, odotus, käsky, palautus. Ja iso hymy mun huulilla! Odotti lupaa, etsi sinnikkäästi ja palautti vauhdilla! Toki tuli muutama karkaaminen treenin aikana, mutta sitten harjoiteltiin paikalleen jääntiä heiton jälkeen ja noudin itse damin. Nätisti istui ja odotti mitä nyt tapahtuu. Ihana Siiseli! Kaksoismarkkeerausta se ei vielä oikein hiffannut, mutta sitäkin lienee harjoittelun kanssa vahvistettavan. Myös Pimu ja Doris saivat osansa treenaamisesta. Doris oli jotenkin aika vaisu, löntysteli palautukset ja haku ei ollut kovin tehokasta. Pimu sen sijaan oli kuin pieni duracellpupu, se loikki ja pomppi ja oli niin innoissaan!!

Tänään treenattiin lenkillä. Kuljettiin pellolla ja Pimu aloitti myyrien kaivelun, se oli siis aivan omissa maailmoissaan treenin ajan! Doris otti ensin täyssokon ylös kaatuneen puun vierestä, meno hyvin. Sen jälkeen markkeerauksia molemmille mustille, toinen odotti aina vuoroaan, Hurri vielä hihnassa varmuudeksi. Vielä linjaa ja vähän kurinpalautusta molemmille odottamisen osalta. Päivän saldona hyvin paikallaan pysyvät koirat ja Hurri otti pisimmän linjansa tähän asti!

Uuden Vuoden aattona tulee hoitoon Doriksen pentu Rexi. Ihanaa taas saada hoitoon yksi jälkeläinen ja päästä lähempää tutkimaan mitä on tästä kaverista kehittynyt!

Seuraavana odotettavissa Uuden Vuoden pippalot, jotka on pennuille (Rico ja Hurri) ensimmäiset. Pimulle täytyy keksiä joku ikkunaton, radiolla varustettu luoja. Doris ja Diva eivät asiasta välitä. Nessi-karvapallo tuskin stressailee sen enempiä myöskään. Kiikalan nurkilla siis luultavasti pyöritään!

perjantai 23. joulukuuta 2011

Joulu, joulu kiiruhtaa!!

Taas on kovasti kiirehtinyt ja tapahtunut yhtä sun toista!

Hoitolapsi-Eve oli aivan ihana vahvistus vajaan viikon ajan, se oli totisesti hauska koira. Viimeisenä hoitopäivänä otin sen nojatuolilla syliin ja rapsutin mahasta sitä. Se rentoutui välittömästi, aloitti varsinaisen röhnöttämisen ja krohisi täysin tilanteelle antautuneena, siitä nauttien!! Jos olisi ollut joku muukin sisällä, niin videolta varmasti löytyisi! Eve oppi myös leikkimään Hurrin kanssa ns. Hurrin tyyliin, repimällä korvista ja juoksemalla kilpaa! Myös maalaiskoiran elämä eli ruohonsyönti, pellolla kirmailu ja saven syönti onnistui Eveltä hienosti. ;)

Joulua mennään viettämään Kiikalaan, odotettavissa siis iso koiralauma ja paljon ihmisiä. Luonnollisesti ruokaa ja löhöilyä, siinä Joulu parhaimmillaan. Pyhien suunnitelmat on vielä auki, mutta varmaa on ainakin että koirat todennäköisesti saavat herkkua jos toistakin syödäkseen. Tosin maltillisia määriä, kiloja ei ole varaa tulla nyt koirille(kaan) ylimääräisiä.

Pimulla tulee joulu olemaan ehkä kaikista "ankein", koska sillä on nyt ruokavaliona aloitettu poro-peruna safka. Siis itse tehtynä, pelkkää keitettyä, soseutettua perunaa ja poroa, ei mitään muuta. Välillä pellavaöljyä lisänä. Sillä on nyt mahanalunen ja jalkojen sisäosat aivan vaaleanpunaiset karvoiltaan ja samaa on poskissa ja kaulassa. Varpaiden välit muistuttavat enimmäkseen tummaa ruskeanpunaista ja karva jotenkin aika hentoista... Samaan syssyyn se tulee olemaan puhdas koira lähiaikoina; hienona suunnitteluna on pestä se kerran viikossa mahanalusen osalta, kuten myös varpaiden välistä ja kaulasta. Saa nähdä toteutuuko suunnitelma, mutta vakaa aikomus ainakin on. Shampoona allergiselle iholle tarkoitettu shampoo, jonka pitäisi tukea ihonkuntoa. Saas nähdä. Se kuitenkin on selvää, että kurakelit ei ainakaan helpota ihon elämää, joten pakkaskelejä odotellessa. :)

Doriksen kanssa on tarkoitus käydä Etelä-Ruotsissa maaliskuun puolessa välissä katsomassa paikallisia flatteja ja kenties sitä tulevaa urosta, jolla se astutetaan syksyllä. Jos siis kaikki menee suunnitelmien mukaan! Naurettavinta on tässä vaiheessa ehkä se, että ainoa asia, joka tämän unelmauroksen käytön saattaa estää, on keltainen geeni...! Urosta ei ole vielä testattu värien osalta, mutta omistaja tekee testin lähiaikoina. Uroksella on hienoja tuloksia nomesta ja sen pentuesisarukset ovat pärjänneet lajissa erinomaisesti. Eritysesti uroksen takana oleva narttulinja on saavuttanut hienoja tuloksia ja saaneet toimivia ja terveitä jälkeläisiä. Ja ei uroksen ulkonäkökään huono ole, vaikka näyttelykäyntejä on vain yksi, josta saanut EH:n. Löysin juuri sen mitä etsin (ja kovin ronkeli olinkin!!), mutta nyt tuntuu että on kovin pienestä kiinni, yhdestä väristä, voiko tämä yhdistelmä toteutua. Ja toki siitä, mitä mieltä uroksen omistaja on Doriksesta. Mutta kuka siihen nyt ei ihastuisi. ;)

Lisää reissusta keväämmällä, kun asia tulee lähemmin ajankohtaiseksi! Toki kyselyitä voi lähetellä jo nyt urosta koskien, mutta julkaisen tiedon sivuilla vasta kun uroksen käyttö on viimeisen päälle varmaa sekä värin että omistajien osalta! :) Malmön reissua siis odotellessa!!!

keskiviikko 14. joulukuuta 2011

Myyräkoira

TÄSTÄ SE LÄHTEE:


JA TÄHÄN TULLAAN, ILMEIDEN KERA:







tiistai 13. joulukuuta 2011

Kateus on ihmeellistä!

Doriksen Eve-pentu on ollut hoidossa nyt perjantaista asti, päiviä on kertynyt reippaat 4 ja kaikki on mennyt hyvin. Kaupunkilaisserkku Espoosta on siis tullut maalaisserkku Hurrin luona hyvin toimeen! Vaikka läheistä sukua ovatkin, eivät ne muistuta toisiaan tippaakaan! Ei ulkonäöltä eikä luonteeltaan.

Hurri on hassu pikkukoira. Se on hirmuisen itsepäinen, kuitenkin eri tavalla kuin Pimu! Itsepäisyyttä on siis montaa eri tyyppiä näemmä. Pimu tavoittelee lähinnä omaa etuaan, kun Hurri taas ei toimi niin. Se lähinnä päättää jotain, ja vie sen läpi vaikka väkisin, sillä ei sen enempää oo kieroiluja mielessä. Se vaan on päättänyt ja sitten se toimii. Kunnes ilkeä omistaja tulee ja estää toiminnan. ;) Hurri osaa esimerkiksi avata oven, ärsyttävä ominaisuus koirassa! Niin sisälle kuin ulos päin. Asiasta kiellettäessä lopettaa, istuu oven viereen ja yrittää uudelleen hetken päästä. Kokeilee muutaman kerran ja lopettaa sitten kun ei saa periksi. Doris ja Pimu on koulutettu samalla tavalla, mutta uskovat ensimmäisestä käskystä.

Tietysti päättäväisyys toimii erinomaisesti myös käyttöominaisuuteena, hakutyötä Hurri tekee yhtä itsepäisesti. Eli puolensa on asialla. Vielä en ole treenannut ohjauksia tuon pienen otuksen kanssa, onhan se niin nuorikin vielä, mutta jännityksellä odotan miten itsepäisyys siellä näkyy. Se joko ottaa ohjaukset hyvin tottelevaisesti tai sitten se heittää ne ihan ranttaliksi ja ottaa oman haun peliin. Tämän kun tiedostaa, niin jos vaikka Hurrin opettaisi oikein Doriksen kanssa harjoittelun jälkeen. ;) Nyt on ollut paljon aikaa miettiä mitä treenata, kun on itse ollut liikuntakyvytön treenimaastojen suhteen. Ehkä suunnitelmia aletaan pikkuhiljaa myös tuomaan toteen, kun vähän saadaan vielä lihasta reiteen.

Jos Hurri on hassu pikkukoira, on Eve varsin eloisan takapään omaava nappisilmä! Samoin kuin Doris oli pentuna. Evellä on Dieselin pitkä kuono ja lähekkäin olevat silmät sekä Doriksen leveä kallo. Varsin hauskannäköinen siis yhdistelmänä! Sen takapuoli heiluu puolelta toiselle notkeasti hännän mukana ja tuntuu että on aina eri paria etupään kanssa. Silmät ovat kaksi anovaa nappia, joita on kovin vaikea vastustaa. Kaikilla omilla koirilla on "lattakallo", Evellä on älynystyrä takaraivossa. Hurrin alkupörinöiden jälkeen ovat tulleet hienosti toimeen ja leikit menee yksiin, ääniä myöden. Jos viime viikolla hoidossa ollut Toby vinkui ja Hurri haukottelee äänekkäästi, niin Eve haukkuu!! Doris on jättänyt siis hyvää jälkeä Eveen...! :D Korvista ei tarvitse edes mainita, ne on komeat. Innolla odotan mitä tästä pennusta kasvaa. Ja toki muistakin pennuista, mutta nyt kun on saanut seurata Eveä lähempää muutaman päivän, kiinnittää siihen taas erilailla huomiota!

Tobyn ja Even hoitopäivien aikana Hurrista on tullut kovin kiintynyt minuun. Se kulkee osan aikaa aivan vierellä, ottaa hihasta tai takin helmasta kiinni ja alkaa leikkimään. Selkeästi siis yrittää ilmaista olemassa oloaan ja hakee huomiota. Vaikkei ketään koirista ole rapsuteltu sen enempää kuin muitakaan, niin jollain lailla Hurri on miettinyt asemaansa uudelleen ja todennut, että täytyy vähän skarpata, jotta varmasti muistan sen. Toki muutkin koirat ovat huomionkipeitä, mutta Hurrin käytöksestä sen havaitsee parhaiten. Nyt kun se on kasvanut ja kehittynyt pentu-pentuajoista (pentuhan se vieläkin on), niin se muistuttaa aina vaan enemmän isäänsä Figoa ulkomuodoltaan. Ihana tyttö!

keskiviikko 7. joulukuuta 2011

Hoitokoiria ja näyttelyitä

Viimeisen viikon sisälle mahtuu parit näyttelyt ja 5 päivän ajan Pöytyällä ollut hoitolainen. Vastaavasti seuraavan viikon sisälle mahtuu parit treenit ja 4 päivän ajan Pöytyällä oleva hoitolainen. Ajettuja kilometrejä ja 4-päinen lauma siis pitää vauhtia yllä!

Toby, M. Rohkea Merihevonen, tuli hoitoon viime torstaina, joulukuun 1. päivänä. Toby on siis Divan pentueesta ja vauhtia nuoresta herrasta löytyi melkolailla. Myös omaa tahtoa tuntui olevan, joten Tobylle koitti alkupäivinä ankeaa sääntöihin totuttelua. Nopeasti ne menivät perille, vaikka vähän ikävä taisi kotiporukkaa ensimmäisinä päivänä ujelluksesta päätellen olla. Hoitopäivinä käytiin Tobyn ja Hurrin kanssa autoilemassa muun muassa Kiikalassa sekä pariin kertaan Turussa. Lisäksi lenkkeilyä ja riehumista, niistä oli meidän päivät tehty. Kun sitten maanantaina 5.päivä Satu ja Vesa haki pojan pois, oli se jo hienosti sulautunut lauman jatkoksi. Eli hyvin olisi vielä voinut jäädä. ;) Toki kyllä 3 on helpompi lukumäärä kuin 4, varsinkin kun 2 näistä on kurittomia pentuja ja yksi jääräpäinen mummeli. Doriksessa luonnollisesti ei huomauttamista! :D

Doriksen matkaeväät. Nälkä voi yllättää koska vaan!

Toby poseeraa sänkipellolla

Hurri ja Toby, mutrusuu ja sen veli

Toby irrottelee pellolla juoksulla!


Helsingissä 4.12. järjestetyssä Voittaja '11 näyttelyssä oli ilmoitettuna 13 junnunarttua, joista yksi oli Hurri. Tuo muista pienenä erottuva Hurmalainen sai hyvän arvostelun ja EHn. Aika paljon tuomarina ollut Marjo Jaakkola jakoi ERIä, joten sinäänsä vähän harmittaa, mutta onhan tuo vasta 10,5 kk vanha. ;) Eli tyytyväisiä ollaan tähän tulokseen ja arvosteluun. Paikalla oli myös Doriksen pentu Eve, joka oli ainoa ilmoitettu pentu. Eve sai KP:n ja oli näin ollen ROP-pentu! :)
Hurri: "Erittäin hyväntyyppinen, aavistuksen lyhytlinjainen juniorinarttu. Hyvä pää ja ilme. Hyvä kaula ja ylälinja. Lyhyehkö lantio. Hyvä luusto. Kohtalaisesti kulmautunut. Kantaa itsensä hyvin liikkeessä. JUN EH
Eve: "7 kk ikäinen, ikäisekseen hyvin kehittynyt. Melko hyvä pää. Hyvä kaula ja ylälinja seistessä. Riittävä eturinta. Sopiva luusto. Kohtalaisesti kulmautuneet raajat. Liikkuu ok. Miellyttävä luonne." PEK 1., KP, ROP-pentu

Tampereella 6.12. sitten taas suunnattiin näyttelyyn Tampereen ryhmikseen. Paikalle ilmoitettu Diva ja Hurri sekä Eija oli ilmoittanut Toscan ja Esmen, jotka olin luvannut esittää. Hurri ja Tosca olivat kuin kaksi marjaa ja saivat hyvin saman tyyppiset arvostelut:

Hurri: "Feminiininen, hyvät mittasuhteet. Oikein hyvä pään kiila. Lempeä ilme. Jäntevä ylälinja, Hieman luisu lantio. Ikään sopiva runko. Hyvä luusto ja klulmaukset. Sujuvat sivuliikkeet, kapea takaosa. Hyvä karva ja käytös. Koira eduksi esitetty." JUN ERI2

Tosca: "Feminiininen ja hyvät mittasuhteet.Oikein hyvä pään kiila.Lempeä ilme,jäntevä ylälinja.Hieman lyhyt ja luisu lantio.Sopiva runko ja takakulmaukset.Saisi liikkua hieman tehokkaammalla takapotkulla,muuten liikkeet ok.Hyvä käytös ja karva." JUN ERI3

Nyt on siis näyttelyt startattu virallisissa luokissa Meri-pentueen osalta ja ei yhtään hullummin tuloksin! Mitään kehäkoiria näistä ei ollut tarkoitus edes tulla, mutta saa nähdä kuinka innostus kasvaa kun ikää tulee lisää!

Tobyn hausta puolisen viikkoa tulee uusi hoidokki, kun Doriksen pentu Eve tulee hoitoon puoleksi viikoksi! Isäntä ja emäntä lähtevät ulkomaille, joten Eve viettää sen aikaa maalaiselämää!