Sivut

maanantai 27. kesäkuuta 2011

Päivän fotot


Doris- koiranen 4 v (2 kuvaa)






Hurri- neitonen 5 kk (6 kuvaa)

Pimun osuus näkyy karvoina, joita se tiputtaa vauhdilla!

sunnuntai 26. kesäkuuta 2011

Maalais- Maahiset

Maalaiselämä on ihanaa koirien mielestä. Saa juoksennella vapaana, mennä minne tykkää, tehdä mitä tahtoo ja etenkin syödä niin paljon kuin jaksaa - eläintenpaskaa, jyviä ja ruohoa....!! Nice! Uusin keksintö Doriksen osalta on ruohonleikkuun jälkeen mennä syömään ruohokasoja, joita leikkuujätteeksi jää. Ei nyt ihan koko nurmikollista vedä maahaansa, mutta niiden syönti on selkeästi vähintäänkin siistiä. Hurri seuraa vieressä kuin pieni haukka ja tekee perässä. kaverukset siis hoitavat päivän kuituannokset omatoimisesti.

Taas on tullut myös todettua, etteivät viljanjyvät sula koiran suolistossa vaan tulevat ulos kokonaisina, kuin valmiina kylvöön. Ilmeisesti jossain kohtaa tuotantoketjua pääsee viljaa tipahtamaan maahan ja mustat tytöt vetävät tätä "herkkua" kuin ruokaa. Paljon kuitua ja suolistonseinämät tulevat varmasti puhtaiksi! Unohtamatta tietenkään kananlantaa, jota on pelloille ihan selvästi levitetty vain koirien välipaloiksi! Onnekkaat mustiaiset! En jaksa uskoa olevan kyseessä jokin puutostila, enemmän lyön vetoa noiden kahden mustan koiran makumieltymysten vain olevan hieman kummalliset!

Doriksen nisät on jo suht pienehköt, kutistuneet hyvää vauhtia. Ongelmia ei tullut vaikka maidonjuojat hävisivät, nisätulehdus ei tullut uudelleen. Kaikki pennut on nyt lähteneet uusiin koteihin ja uudet omistajat ovat ilmeisen tyytyväisiä pieniin palleroihinsa. Ainakin vielä. ;) Pennut ovat reippaita ja iloisia, ilman ennakkoluuloja muita koiria kohtaan. Monella pennulla on jo varmasti idoli perheiden aiemmista koirista, aiemmilla koirilla taas pienikokoiset riesat, joita yrittää välttää. Nälkä Doriksella on edelleen valtava, se söisi vaikka ja kuinka! Onpa se tehnyt myös omatoimisia tutkimusmatkoja ruuan toivossa nyt pariin otteeseen, todella ärsyttävä tapa!

Heinäkuun 1.pv alkaa töistä vapaus ja siirryn ns. kortistoon työnhakijaksi. Tämä ei ole ollenkaan surullinen juttu, huhti-kesäkuu on painettu niin täysillä töissä, että vähän aikaa pitää kerätä ajatukset taas kasaan ja saada raksallakin jotain etenemään. Alkuheinäkuun ollaan mökkeilemässä merellä, tullaan pois kun fiilis on sen mukainen. :) Puolessa välissä kuuta ollaan Pomarkussa Flattileirillä Hurrin ja Doriksen kanssa, eka kerta leireilemässä kaikille. Vähän jänskää, miten homma rullaa siellä parin päivän ajan. Heinäkuun loppupuolella on taas luvassa mökkeilyä, tällä kertaa mökille eksyy myös vieraita, joten luvassa on varmasti rattoisia meritunnelmia!

sunnuntai 19. kesäkuuta 2011

Doris kotona!

Pitkän 2 kuukauden jälkeen on taas porukka kasassa! Tai oikeastaan kasvanut yhdellä siitä, kun Doris oli viimeksi kotona. Tällä hetkellä Pöytyällä siis seikkailee Pimu, Doris ja Hurri, joka sai luvan muuttaa tänne pysyvästi. Tosin aina välillä Kiikalan visiitillä osaomistuksessa Annin luona. :) Kyllä 3 vaan tuntuu hyvältä määrältä, vielä kun Pimu palautuu pennuntulo-mökötyksestä ja Hurri alkaa oppia käskyjä kokoajan lisää. Aika kavereita nuo ovat! :)

Haettiin Annin kanssa Doris pois pentulaatikoimasta Lahdesta 11.-12.6. ja tsekattiin samalla penneroiset. Olivatpa melkoisia karvapalloja, joilta löytyi helteen nujerruttaminakin vielä omaatahtoa ja taisteluhalua. Uskon kylläkin, että olisivat vielä eloisampia ilmestyksiä, jos ei olisi ollut +31 asteen lämpöä ilmassa. Kuvattiin Mariannen kanssa porukka, Chrisse ja Anni toimivat apumiehinä häppeningissä. Oli kivannäköistä sakkia, hieman erottaa jo kumpaa vanhempaa todennäköisesti muistuttavat ulkonäöltä. Oli isopäisiä ja kookkaita pentuja Doriksen muistuttamisella ja sitten hieman sirompaa ja erilaista kaveria Dieselin tapaan.

Doriksen pennuista osa jo uusissa kodeissaan ja hyvin on alku mennyt kavereilla. Kaikki ovat olleet reippaita, tutustuneet uuteen paikkaan innokkaasti ja kotona jo olleisiin koiriin suhtautuneet mielenkiinnolla, uteliaisuudella ja kaverinhaku ajatuksella! Hienoja kuulumisia.

Divan pennut on nyt suunnilleen 5 kk vanhoja, hampaat tippuu ja vauhtia riittää niin, ettei kroppa oikein pysy perässä. Olen nyt nähnyt suurimman osan pennuista luovutuksen jälkeen ja porukka näyttää ihan hyvältä. Vain Muska Loimaalla ja Tosca Toijalassa on näkemättä. Nekin aikeissa tsekat aheti kun aikaa irtoaaaa! Kaikki pennut ovat ensinnäkin pidetty ihailtavan hoikassa kunnossa (KIITOS!), joten siitä nipottaminen ei mennyt hukkaan! Porukka tuntuu kuuleman perusteella olevan nopeasti oppivaa, joskin varsin itsepäistä sakkia. Suuria tuhoja ei ole tullut, mitä nyt pieniä puuhasteluja laskujen tai tiskirättien kanssa, mutta ei seiniä, ovia tai huonekaluja. Kengännauhat tuntuu olevan joku fetissi ainakin meillä ja Laitilassa Tobylla. Ei siis kengänpohjat tai-kärjet, ainoastaan nauhat ja solmujen avaaminen niistä. Melko hassuja!

Doriksen nälkä on aivan kyltymätön, se voisi syödä vaikka norsun jos tuotaisiin kuppiin. Maidon erittyminen on jo vähentynyt selvästi, joten ruokaa voi antaa pian normaalia määrää, jota sai ennen pentuja. Koitan saada nyt aikaiseksi syöttää vain raakaruokaa kavereille, nyt kun startti olis Dorikselle ainakin ihan puhtaalta pöydältä hyväksi. Sille oli pentujen aikana tullut hampaisiin aika paljon töhnää, joka nyt luiden kanssa karsitaan pois. Jos luita hankitaan pakastimeen, niin samalla siellä säilyy myös lihat ja kasvismössöt. Joten nyt koitetaan taas saada itse tehdyt ruuat pöytään, niin kauan kun aikaa niiden vääntämiseen riittää!

Pimu on nyt ilmeisesti hyväksynyt Hurrin viimein ilman mukinoita laumaan, leikki ensimmäisen kerran pennun kanssa viime viikolla, 2 kk pennun maisemiin muuton jälkeen! Tosin Hurri ei vielä ymmärrä, että tuo muriseva otus on vaihtanut pörinät nyt leikkimörinöihin. Varovasti koittaa lähestyessään tuleeko komennus vai mitä tapahtuu. Hassuja otuksia!

Doriksen kanssa olisi nyt tarkoitus siirtyä treenaamaan AVO juttuja niin tokon kuin nomen puolella. Ja ihan tosissaan, tuloksia sitten joskus saavuteltaviksi. Tokossa se on petrannut paljon ennen pentuja olevasta ajasta, nyt sillä on loputonta intoa ja käskyjen vaihto tuotti selkeää tulosta. Ongelma on edelleen ohjaajassa, jonka pitäisi olla paljon johdonmukaisempi ja hallita kroppansa voiden antaa sen kanssa selkeämmät merkit. Myös ajattelu ja suunnittelu ennen treenejä täytyy saada kuntoon, jotta Hurrin voi kouluttaa alusta asti oikein virittelysanoja myöden. ;) Nomessa alkaa kova hyppäys ALO luokasta seuraavalle tasolle. Matkoja täytyy pidentää huomattavasti, ohjauksia ja kuuntelemista hioa varmoiksi sekä saada linja toimimaan hyvin! Eiköhän siinä riitä duunia vähäksi aikaa Doon osalta.

Hurrin kanssa pentujuttuja ja leikkiä, kaveri tuntuisi oppivan nopeasti ja jopa hoksaavan asioita ihan kivasti. Katsotaan mitä kaverista kehittyy. Hurrin tultua Doriksella on hieman ollut vaikeuksia erottaa käskyissä Hurri ja Buuri sanoja, joten Buurista tuli nyt Doo, ihan vaan selkeyden vuoksi.

Pimun kanssa treenaillaan mukavaa tottelevaisuutta ja joka kerta ilman epäilyksiä tottelvaisuutta! ;) Vähän menee tällä hetkellä miettimiseen turhan paljon aikaa käskyjen toteuttamiseen....